torstai 30. elokuuta 2018

Hanke on päättynyt, työ jatkuu!

Osaava-hanke on päättynyt, mutta työ keski-Karjalassa jatkuu. 


Tämän sivuston päivttäminen on päättynyt.


Ystävällisin terveisin Anu

perjantai 11. elokuuta 2017

Syksyn 2017 koulutukset on julkaistu tämä blogin alasivulla

Iloista uuden lukuvuoden alkua!


Laita kalenteriisi jo tiedossa olevat syksyn koulutukset. Löydät ne yllä olevasta valikosta.


Tapaamisiin ensimmäisessä koulutuksessa maanantaina 14.8.klo 9-12 Kiteesalissa.


terkuin Anu

torstai 1. kesäkuuta 2017

Syksyä 2017 kohti

Syksyn 2017 koulutuskalenteri on valmis, mutta sitä ei voida kokonaisuudessaan julkaista ennen kuin  muutamia koulutussuunnittelun jatkoon liittyviä periaatteellisia asioita saadaan varmistettua.  Koulutuskalenteri julkaistaan kesällä tällä sivustolla ja tiedottaen koulunjohtajien kautta sähköpostilla. 


Tällä koulutuksella kuitenkin aloitetaan syksyllä:

Positiivinen pedagogia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa
  • ma 14.8.2017 kello 9-12
  • Kiteesalissa, Koulutie 3, Kitee
  • Kouluttajana luokanopettaja, KT Eliisa Leskisenoja
  • Koulutuksen tavoitteena on tarjota osallistujille selkeä kehys sekä konkreettisa ja myönteisiä toimintatapoja lasten hyvinvoinnin tukemiseksi päivittäisessä arjessa
  • Sisältö: Käytännönläheisessä koulutuksessa lähestytään lasten hyvinvointia positiivisen kasvatuksen näkökulmasta.  Tutustumme postiivisen kasvatuksen ja välittävän pedagogiikan pääajatuksiin. Lisäksi perehdymme PERMA-hyvinvointiteoriaan, joka antaa tukevan ja systemaattisen perustan hyvinvointiopetuksen toteuttamiseksi kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. 
  • Koulutus on vuorovaikutteinen ja osallistava ja pääpaino on käytännön toimintatavoissa ja harjoitteissa, joita osallistujat voivat suoraan omaksua omaan työhönsä.  Keskeistä on myös edistää osallistujien kykyä vahvistaa omia voimavarojaan ja työiloaan positiivisen psykologian keinoin.
Toivon kaikille rentouttavaa kesälomaa!  Tapaamisiin syksyllä.

terkuin Anu

torstai 11. toukokuuta 2017

Osaava päättyy

Ihan pian Osaava on ohi.  Takana on hieno taival vuodesta 2010: satoja koulutustilaisuuksia ja muita oppimisen paikkoja, yhdessä tekemistä, verkostoitumista yli kunta- ja oppilaitosrajojen.  Kaikki tämä lähellä ja helposti saatavilla, osallistujille maksuttomana. 


Kun pääsimme toiminnassamme vauhtiin, koulutuksissamme kävi noin 700 henkilöä vuosittain, suurimmillaan lähes 900.  Oli ilo oppia ja olla yhdessä.  Aloimme käyttää entistä enemmän vapaa-aikaammekin ammatilliseen kehittymiseen - olivathan koulutuksemme enimmäkseen iltaisin. Uuden oppiminen toi jaksamista ja vahvuutta opettajan identiteettiin.  En uskalla edes ajatella, millainen osaamisen taso meillä olisi ja miten se olisi heijastunut nuoriimme ilman tätä monen vuoden hankeketjua .  Kehittymisen vire tarttuu varmasti opesta oppilaaseen.


On helppo arvata, että haluamme tämän onnen jatkuvan.  Nyt suunnittelen ensi syksyn koulutuskalenteria kuntien määrärahoilla.  Siirtymävaiheessa pidämme käytänteet mahdollisimman entisenlaisina.  Julkaisen ensi syksyn koulutuskalenterin vielä täällä Osaavan blogin alasivulla kunhan viimeiset päivämäärät varmistuvat tänä keväänä.  Tiedotteet lähtevät myös entiseen tapaan koulujen johtajille ja sitä kautta henkilöstölle.  Siitä pääsemme uuteen alkuun.


Keski-Karjalan opetushenkilöstö kiittää lämpimästi Itä-Suomen aluehallintovirastoa Osaavan onnellisista vuosista!


terveisin Anu Mikkonen, koulutussuunnittelija

perjantai 24. helmikuuta 2017

Ohjelmoinnista innostuttiin: jatkot 11.4.2017!

Joensuun Mediakeskuksen kouluttaja Lauri Parkkonen veti illan yläkoulun ohjelmoinnista tällä viikolla.  Palaute oli innostunutta ja jatkoa pyydettiin.  Niinpä järjestämme vielä tälle keväälle yhden koulutusillan: Ohjelmointia yläkoulussa 2. -Tekstuaalinen Racket -ohjelmointi.  Kouluttajana edelleen Lauri Parkkonen. 


Koulutuksessa syvennytään Racket ohjelmointiin kerraten perusteita, joista edetään syvemmälle ohjelmoinnin saloihin.  Koulutus siis sopii myös sellaiselle, jolla ei ole vielä kokemusta Racket-ohjelmoinnista.  Tekstuaalisen ohjelmoinnin oppimisen tukena hyödynnetään graafista Scratch-ohjelmaa.  Koulutuksessa harjoitellaan myös valmiin koodin remixaamista ja debuggausta.


Koulutus pidetään tiistaina 11.4.2017 kello 15.30-18.30 Kiteellä Arppen yläkoulun luokassa 208. Luokan koneille on asennettu tarvittavat ohjelmat.  Jos haluat käyttää omaa konetta, esiasenna koneellesi DrRacket (https://racket-lang.org/download/) .


Ohjelmointi on kaikkien oppiaineiden työkalu. Tervetuloa mukaan uudet ja jo hiukan alkuun päässeet!  Ilmoittaudu sähköpostilla 4.4.2017 mennessä minulle osoitteeseen anu.mikkonen(at)kitee.fi.


terveisin Anu

tiistai 14. helmikuuta 2017

Tervetuloa kevään uusiin koulutuksiin!


Toiminta väkivaltatilanteessa

Kolme samansisältöistä koulutusta:

    • 1.3.2017 klo 14.30-17.30 Puhoksen koululla, liikuntasalissa
    • 15.3.2017 klo 15.15-18.15 Rääkkylän koululla, liikuntasalissa
    • 29.3.2017 klo 15.15-18.15 Tohmajärvellä, Tietäväisen koulun liikuntasalissa


    • kouluttajana Jyrki Kostamo
    • Koulutuksessa tehdään voimankäyttöharjoituksia, saadaan pieni lakitieto-osuus ja harjoitellaan itsepuolustustaitoja. 
    • Laita yllesi rennot sisäliikuntavaatteet
    • koulutuksiin ei tarvitse ilmoittautua

    YES Pedagogiikkapaja: Yrittäjyys luontevaksi osaksi koulun toimintaa

    • keskiviikkona 15.3.2017 kello 15.30-18.30, Kiteen lukio, luokka 34
    • kouluttajana Sanna Lehtonen
      • YES Pedagogiikkapajassa rakennetaan yrittäjämäistä toimintakulttuuria sekä tutustutaan yrittäjyyskasvatuksen pedagogiikkaan ja tapoihin toteuttaa sitä.

      • Mitä on yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus? Mitä puolestaan yrittäjämäinen toiminta tai yrittäjämäinen pedagogiikka? Kuinka yrittäjämäinen toimintakulttuuri luodaan? Mitä opetussuunnitelmat sanovat yrittäjyyskasvatuksesta? Miten voin omassa työssäni tukea yrittäjämäisien taitojen kehittymistä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksia YES Pedagogiikkapajassa. Pajassa työskennellään, keskustellaan ja kehitetään uutta. Saat myös mukaasi Yrittäjyyskasvatuksen työkirjan, joka on sinulle työkalu opetuksen arkeen.

    • ilmoittaudu s.postilla os. anu.mikkonen(at)kitee.fi






    Hyvinvointikahvilat Arppen koululla

    • KE 22.2.2017 klo 15.15-16.45  VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN
    • TO 23.3.2017 klo 15.15.-16.45 OMAN TYÖN TUUNAUSTA
    • KE 19.4.2017 klo 15.15-16.45 YHTEISÖLLISYYS JA PUHUMISEN KULTTUURIT
    • TO 18.5.2017 klo 15.15-16.45 TULEVAISUUDEN MINÄ
    • Jokaisessa kahvilassa teoriaa ja harjoituksia
    • Vetäjänä Tuija Kosonen
    • Arppen koulun henkilöstölle, ei ilmoittautumisia


    Työhyvinvointia tukevat jumpat 
    • Seitsemän kertaa, torstaisin klo 15.30 - 16.30 Arppen yläkoulun liikuntasalissa.  Vetäjänä Henna Hirvonen.  Ehdit mukaan kauempaakin.  Ei tarvitse ilmoittautua.
    • to 23.2.2017 Kahvakuula
    • to 2.3.2017 Kahvakuula
    • to 16.3.2017  Kehonhuolto/rullailu
    • to 30.3.2017Keppijumppa
    • to 6.4.2017 Kahvakuula
    • to 20.4.2017 Toiminnallinen kuntopiiri
    • to 27.4.2017 Toiminnallinen kuntopiiri




    Mindfulness
    • kaksi kertaa 28.3.2017 ja 19.4.2017 kello 15-18 Hutsin koululla
    • kouluttajana Juha Siira
    • ilmoittaudu s.postilla os. anu.mikkonen(at)kitee.fi

    Liikunta työyhteisön tukena
    • to 6.4.2017 kello 15-18 Hutsin koululla
    • Kouluttajana Annu Jantunen Pohjois-Karjalan liikunta ry
    • koko työyhteisölle suunnattu koulutus, voi tulla yksittäisiäkin henkilöitä
    • koulutus haastaa työyhteisöä tarkastelemaan koulu- ja työpäivän aikaisen liikkumisen vaikutuksia koko kouluyhteisön hyvinvoinnin kannalta ja tuo keinoja toiminnan kehittämiseksi
    • Koulutuksen teemoina ovat:
      • koulukohtaien kehittämistyö
      • koulupäivän liikunnallistamisen keinot
      • henkilökunnan osallisuus koulupäivän liikunnallistamisessa
      • liikunnan ja oppimisen välinen yhteys
      • henkilökunnan liikkumisen ja hyvinvoinnin edistäminen
    • ilmoittaudu s.postilla os. anu.mikkonen(at)kitee.fi


    Ensiapu 1

    • Kahtena lauantaina, Tohmajärvellä, musiikkiopiston oma ryhmä eli ryhmä on täynnä!
    • kouluttajana Juha Farin
    • Ilmoittautuminen s.postilla os. anu.mikkonen(at)kitee.fi














             


             





             



            maanantai 13. helmikuuta 2017

            Keväälle tulee vielä monta hyvää koulutusta

            Olipa kiva huomata, että olemme eläneet säästeliäästi ja kevään taloustilanne Osaava-hankkeella antaa mahdollisuuden järjestää vielä muutamia uusia koulutuksia. Tulossa on sekä omien osaajien vetämiä koulutuksia, että ulkopuolisten kouluttajien iltoja.  Sähköpostiisi kilahtaa tällä viikolla tietoa kevään ja koko Osaava-hankkeen viimeisistä koulutuksista.  Päivämääriä tässä vielä tarkentelen ja tiedotan heti kun saan kaikki kuntoon.  Ehkäpä voitte täydentää vielä vesojanne tai tulla muuten vain virkistymään koulutuksiimme. 


            Tässä muutamia kaavailuja:


            Jyrki Kostamo on luvannut vetää Puhoksessa, Tohmajärvellä ja Rääkkylässä "Toiminta väkivaltatilanteessa"- koulutukset.  Näitä on toivottu jo kauan, mutta emme ole pystyneet niitä toteuttamaan.  Onneksi nyt! 


            Yrittäjyyskasvatuksesta on tulossa Valtakunnallisen Yes-järjestön toiminnanjohtajan Sanna Lehtosen vetämä ilta.  Toivottavasti sen siivittämänä saamme yrittäjyyskasvatuksen alueellamme liikkeelle. 


            Liikunnallisuutta opetukseen tuo Pokalilta saamamme koulutus Hutsin koululla . 


            Työyhteisöissä näyttää olevan selvästi tarve jaksamista tukeviin hetkiin. Olen iloinen, että voimme järjestää Hutsiin Juha Siiran vetämänä pari kertaa mindfulnessia ja Arppelle Henna Hirvosen vetämiä työhyvinvointijumppia. 


            Näistä tarkemmin lähipäivinä!


            terv. Anu



            perjantai 13. tammikuuta 2017

            Kevään koulutukset täyttyvät mukavasti







            Kevätlukukautemme on jo täydessä vauhdissa.  Tällä viikolla Miikka Metsola veti kehuja saaneen koulutusillan aiheenaan "Uusia tuulia esityksiin".  Kiitos Miikka.  Eilen illalla lopettelimme viime vuoden puolella kesken jääneen ensiapukurssin ja saimme taas kortit kolmeksi vuodeksi päivitettyä.  Jälleen mietin, mitä kaikkia taitoja opettajan täytyykään hallita?!


            Kevään koulutuksista täysin koulutusilta on "Alakoulun matikka".  Siihen voi tulla vielä 1-2 henkilöä. 


            Haluaisin teidän huomioivan ti 24.1. tulevan Maahanmuuttajaoppilaan oppimisen haasteet-illan.  Siihen mahtuu vielä ja tarvittaessa kasvatamme koulutustilaa suuremmaksi.  Riitta-Liisa Koponen on kokenut maahanmuuttajien opettaja ja tykätty opettajien kouluttaja.


            Osallistujia mahtuu vielä "Ohjelmointi yläkoulussa"- koulutukseen ti 21.2.2017. Siihen on tulossa matikan opettajia -  ettehän jätä ohjelmointia pelkästään matematiikan opettajien huoleksi?  Ohjelmointikoulutus on tarkoitettu ihan kaikille! Kouluttajana on Lauri Parkkonen Mediakeskukselta. Koulutuksessa kerrotaan yleisesti ohjelmoinnin periaatteista, siitä millaisia asioita on alakoulussa käsitelty ohjelmoinnista ja miten sitä voi linkittää yläkoulun sisältöihin. Lisäksi tehdään harjoituksia tekstuaalisella ohjelmointikielellä ja annetaan vinkkejä, mistä saa lisätietoa ja miten voi edetä oppilaiden kanssa. Koulutukseen kannattaa ottaa omat läppärit mukaan ja asentaa koneille Racket-ohjelmointiympäristö https://download.racket-lang.org) .  Tarvittaessa läppärin voi lainata koululta.


            Annan mielelläni lisätietoja kevään koulutuksista.


            terkuin Anu Mikkonen

            torstai 15. joulukuuta 2016

            Hyvää, levollista joulun aikaa!

            Osaava-hankkeemme syksy on ollut vilkas.  Koulutustilaisuudet ovat täyttyneet helposti ja nopeasti.  Myös kevätlukukaudelle suunnittelemamme koulutukset täyttyvät ja ne toteutuvat kaikki. 


            Tänä syksynä on ollut uusien tuulien aika. Perusopetuksessa näkyy selvästi uuden opetussuunnitelman mukanaan tuoma oppimisen into myös opettajilla.  Olemme järjestäneet paljon tieto- ja viestintätekniikan koulutuksia, joissa ilmapiiri on ollut iloinen ja kannustava.  Väline ja ohjelma toisensa jälkeen on otettu haltuun. 


            Hienoa on ollut se, että yhä useammassa koulutuksessa on mukana eri koulujen opettajia.  Meistä on tullut vahva verkosto!  Olemme tuttuja, yhdessä työskentely koetaan virkistäväksi.


            Kiitos kaikille kuluneesta syksystä!  Oikein hyvää, levollista joulun aikaa!


            Toivottelee Anu

            tiistai 8. marraskuuta 2016

            QR-koodit to 10.11.2016 klo 15.30- Kiteen lukion atk-luokassa

            Hei,


            Meitä on tulossa torstaina 10.11.2016 olevaan QR-koodikoulutukseen hyvän kokoinen ryhmä.  Muutama uusikin mahtuu vielä mukaan. 


            Lämpimästi tervetuloa ensin kahville Kiteen lukion kahvioon ja sitten kello 15.30 kahvion vieressä olevaan lukion atk-luokkaan.  (Tila vaihdettu, huomaa muutos.)
             
            Osallistujilla olisi hyvä olla jokin laite (älypuhelin tai tablet-laite), jolla he voivat lukea QR-koodeja. Niissä olisi hyvä olla valmiiksi asennettuna jokin QR-koodin lukusovellus (esim. IPadeille QR Reader for iPad tai Qrafter, Android-laitteille esim. QR Code Reader. Joissakin puhelimissa ko. sovellus on jo valmiiksi asennettuna). Lukiolta saamme lainaksi iPadeja niille, joilla ei ole omaa älylaitetta mukana.

             
            Kouluttaja Jaana Vauhkonen kertoo, että QR-koodien lisäksi hän on ajatellut esitellä muutamia muitakin hauskoja lisätyn todellisuuden sovelluksia. Jos osallistujat haluavat testailla niitä itsekin omilla laitteillaan, heidän pitäisi asentaa koulutuskertaa varten seuraavat ilmaiset sovellukset:


            Aurasma (AppStore & Google Play-kauppa)

            Quiver - 3D Coloring App free ( AppStore & Google Play-kauppa)

            Anatomy 4D (AppStore & Google Play-kauppa)

            Elements 4D by DAQRI (AppStore & Google Play-kauppa)

            Spacecraft 3D (AppStore & Google Play-kauppa)

            ZooKazam Free (AppStore & Google Play-kauppa) 


            Nämä eivät siis ole välttämättömiä asentaa osallistujille, mutta sovelluksiin on varmasti mukavampi tutustua ja niiden esittelystä saa enemmän hyötyä, jos ne ovat valmiiksi omalla laitteella.

             
            Tässä teille vähän etukäteen puuhailtavaa. Tapaamisiin!


            terv. Anu



            tiistai 25. lokakuuta 2016

            Pelillisyys opetuksessa

            Tänään on tulossa tupa täyteen Kiteen lukion atk-luokkaan .  Olen luvannut 25:lle sisäänpääsyn ja varapaikoilla on monta.  Jos et ole tulossa illan koulutukseen, ilmoita minulle niin voin kutsua varasijoilta tulijoita mukaan.


            Koulutus on siis klo 15.30-18.30 Kiteen lukion atk-luokassa. Kahvia ja palasta on tarjolla viereisessä lukion kahviossa klo 15.


            Terkuin Anu

            keskiviikko 5. lokakuuta 2016

            Arvioinnin merkeissä

            Mervi Puukon vetämät arviointikoulutukset jatkuvat torstaina 6.10.2016  Hutsin koululla. Aloitamme välipalalla opettajien huoneessa ja siitä siirrymme luokkaan.  Mukana ovat Hutsin ja Puhoksen opet sekä muutama Rääkkylän ja Tohmajärven opettaja.


            Seuraavat illat ovat Arppen uuden koulun luokassa 207 tiistaina 11.10. klo 15.30-18.30 alakoulun opettajille ja tiistaina 1.11.2016 yläkoulun opettajille.  Mukaan on tulossa arppelaisten lisäksi erityisesti Rääkkylän väkeä.


            Tapaamisiin, Anu

            perjantai 30. syyskuuta 2016

            Digitaaliset välineet oppimisen tueksi - Keski-Karjalan tvt-tukihenkilöiden koulutus hyvässä vauhdissa


            Kokoonnuimme tauon jälkeen eilen tvt-tukihenkilökoulutukseen.  Kouluttajinamme ovat Jesse Uunila ja Anne Karhapää.  Jesse esitteli meille O365:n monipuolisia mahdollisuuksia opetuskäytössä ja Anne järjesti meille QR-koodiradan.  Hyviä kommentteja tuli koulutuksesta niiltäkin, jotka olivat jo käyttäneet työssään O365:ttä.


            Nyt vain tekemään oppimistehtävää eli kokeilemaan uusia välineitä omassa työssä.


            Aikataulua olemme joutuneet hieman muuttelemaan, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle.  Kokoonnumme kaksi viimeistä kertaa seuraavasti.



            ma 24.10.2016 klo  12-15  Kiteen lukion kabinetissa
            ti 22.11.2016 klo 12-15  Kiteen lukion kabinetissa


            terkuin Anu

            keskiviikko 28. syyskuuta 2016

            Joensuussa tarjolla koulutusta verkostoitumiseen

            Moni meidän alueen opettaja asuu Joensuussa ja myös siellä olevat koulutukset voivat olla hyvä vaihtoehto.  Tässä yksi vaihtoehto: 


            Tarjolla on  Vuorovaikutus ja verkostoituminen – koulusta oppiva verkosto (3 op) koulutus Joensuussa, linkistä lisätiedot. Koulutuksen ajankohdat (ei näy vielä ko. sivulla); 1. lähiopetus 9.12.2016 (klo 10-15), 2. lähiopetus 6.2.2017 (klo 10-15), verkkotapaaminen 24.2.2017 (klo 13-15).


            Koulutus on OPH:n tarjoamaa ja osallistujalle maksutonta koulutusta. Koulutuksen organisoi Aducate.   


            terkuin Anu

            tiistai 27. syyskuuta 2016

            Yläkolun matikkaan mahtuu vielä

            Tänään kokoonnumme yläkoulujen matikan opettajien kanssa Eveliina Sihvosen vetämään iltakoulutukseen.  Mukaan mahtuu vielä!


            Tavataan Kiteen lukion kahviossa klo 15-  ja siitä siirrymme sitten Arppen yläkoulun uusiin tiloihin luokkaan 201. 


            Tervetuloa!


            terkuin Anu

            maanantai 12. syyskuuta 2016

            Oppimista tukeva, monipuolinen arviointi

            Arviointi-illat käynnistyvät Kesälahdelta huomenna 13.9.2016 ja jatkuen sitten kierroksen läpi Hutsiin ja Arppen koululle loka-marraskuussa.   Kouluttajana kaikissa illoissa  on Kesälahden koulun apulaisrehtori Mervi Puukko. 


            Nämä illat ovat veso-koulutuksia Kiteen perusopetuksen väelle, joten erillistä ilmoittautumista ei kiteeläisten tarvitse tehdä.  Jos koulutuksiin tulee Rääkkylästä tai Tohmajärveltä väkeä, toivon ilmoittautumista tarjoilun järjestämisen takia.


            Tässä vielä aikataulu:
            ti 13.9.2016 klo 15.00-18.00 Kesälahden koululla
            to 6.10.2016 klo 15.30-18.30  Hutsin koululla
            ti 11.10.2016 klo 15.30-18.30  Arppen koululla luokat 1-6
            ti 1.11.2016 klo 15.30-18.30  Arppen koululla luokat 7-9


            Tapaamisiin arvioinnin kehittämisen merkeissä!


            Terveisin Anu

            keskiviikko 24. elokuuta 2016

            Olipa mukava koulutusilta!

            Kiitos kaikille eiliseen iPad-koulutukseen osallistuneille ja erityisesti kouluttajallemme Johanna Lakalle!  Sama koulutus järjestetään Rääkkylässä 8.9.  Myös Rääkkylän koulutusilta on täyteen buukattu.  Sinne tulee muutama Tohmajärveltä ja Kiteeltäkin on jo paikkoja kyselty.


            Koulutuksessa oli iloinen yhteisen tekemisen ja toisen tukemisen meininki. Läppäkin lensi sopivasti.  Tupa oli täynnä: puolet osallistujista Tohmajärveltä, moni Kesälahdelta ja Kiteeltä.  Se juuri antaa koulutuksiimme mukavan vireen, kun meitä on monista kouluista ja eri suunnilta.  En usko kenenkään tunteneen noloutta siitä, ettei osaa - tai sitten se oli meidän kaikkien yhteinen tunne.


            Tarkoituksenani ei ollut jäädä illan koulutukseen, mutta en malttanut lähteä pois.  Muut työt jäivät siltä illalta tekemättä.  Ne löytyivät kyllä tänään - kannatti siis jäädä.


            terkuin Anu

            Ohjelmointi alakoulussa 30.8.2016 on täynnä

            Tulevan tiistain Ohjelmointi alakoulussa-koulutus on täynnä.  Vastaava koulutus järjestetään 22.11.2016 Kiteellä.  Siihen iltaan mahtuu vielä.  Molemmissa illoissa kouluttajanamme on Annu Schroderus ja koulutuspaikkana Kiteen lukion luokka 34
             
            Mukaasi tarvitset oman laitteen (iPad/Android) jos sinulla sellainen on käytössäsi.  Lukiolta saamme läppärit käyttöön ja niille iPadit, joilla ei ole omaa. Lataa laitteellesi jo valmiiksi (jos mahdollista) seuraavat ilmaiset sovellukset:
            Kodable
            Bee-Bot (Android-käyttäjät Blue-bot)
            ScratchJr

            Muuten sinun ei tarvitse valmistautua koulutukseen.  Koulutukseen tulijan ei tarvitse tietää ohjelmoinnista mitään. Tarkoituksena on perehtyä siihen mitä ohjelmointi on, mitä se on erityisesti alakoulussa sekä mistä löytää vinkkejä ja materiaalia. Lisäksi kokeilemme ja teemme paljon itse, jotta osallistujat saavat kokemusta koodaamisesta. Tarkoituksena on tehdä juuri niitä juttuja, joita opettajat voivat tehdä myös oppilaiden kanssa. Hyvin alkeista lähdetään siis liikkeelle. Jos teillä on toiveita sisällöstä tai muusta, voitte laittaa viestiä suoraan kouluttajallemme Annu Schroderukselle tai käytännön asioista minulle. 
             
            Jos sinulle tulee este, toivoisin sinun ilmoittavan jotta saamme kaikki halukkaat mahtumaan mukaan. 

            Tapaamisiin ohjelmoinnin merkeissä!

            Toivoo Anu
             

            torstai 18. elokuuta 2016

            Syksyn ryhmät täyttyvät nopeasti

            IPad mukana uuden opetussuunnitelman toteutuksessa, Johanna Lakan koulutus tiistaina 23.8.2016 on täynnä.  Sama koulutus toteutetaan Rääkkylässä to 8.9.2016 kello 15.30-18.30 koulukeskuksella luokassa 110.  Rääkkylässä on vielä pari paikkaa vapaana. 


            Syksyn koulutuksiin on ilmoittauduttu todella innokkaasti ja ryhmät täyttyvät nopeasti.  Nyt kannattaa olla hereillä, jos aikoo saada paikan. 


            Innokkuus ilahduttaa! Tervetuloa mukaan uudetkin työntekijät!


            Terkuin Anu

            lauantai 6. elokuuta 2016

            Syyslukukausi käyntiin

            Maanantaina 15.8.2016 käynistämme syksyn koulutukset.  Kiteen ja Tohmajärven perusopetuksen ja lukioiden opetusväki kokoontuu kello 9-12 Kiteesaliin käynnistämään uusia opetussuunnitelmia.  Koulunkäynninohjaajat siirtyvät omaan koulutukseensa yhteisen aloituksen jälkeen.  Tohmajärvellä alkaa kello 12.00 lähinnä musiikkiopiston väelle suunnattu Sosiaalinen media koulutusmarkkinoinnin välineenä"-iltapäivä.

            Keväällä valmistui tämän lukuvuoden koulutuskalenteri ja se on löydettävissä alapalkista "Koulutukset lukuvuonna 2016-2017".  Ilmoittautumiset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä koulutuksiin tulee varmasti ruuhkaa.  Ilmoittaudu minulle sähköpostilla etunimi.sukunimi(at)kitee.fi. 

            Kuntien sivistysjohtajat antavat tarkempaa tietoa mahdollisuudesta käyttää koulutuksiamme vesoina tänä lukuvuonna. 

            Toivottelen sinulle iloa ja rohkeutta uusiin haasteisiin astuessasi.  Tästä tulee kiinnostava työvuosi.

            Ystävällisin terveisin Anu Mikkonen

            keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

            Kiitos keväästä - iloa kesään!

            Olemme taivaltaneet raskaan talven ja väsymys näkyy monen kasvoilta.  Kaikista talven opetussuunnitelma-  ja muista haasteista huolimatta opetushenkilöstö on jaksanut osallistua hyvin Osavan koulutuksiin. Lämmin kiitos.  Loma on ovella - ja toivottavasti lepo kullakin tavallaan.

            Olen laittanut jo ensi lukuvuoden koulutustiedotteen jakeluun  ja koulutustiedot löytyvät myös tämän blogin yläpalkista.  Sieltä voit sitten alkaa täyttää kalenteriasi sitten kun voimat sallivat suunnata syksyyn.

            Iloa kesääsi!

            Toivoo Anu

            maanantai 9. toukokuuta 2016

            Hankkeiden yhteistyötapaaminen tiistaina 17.5.2016

            Tervetuloa Kiteelle eteläkarjalaiset yhteistyökumppanimme!


            Tapaamme Ilmarisen aulassa kello 10-10.30 sikäli kun ehditte pitkästä matkasta tulla.  Tervetulokahvin jälkeen tutustumme uuteen yläkouluun ja siitä siirrymme Kiteen evankeliselle kansanopistolle syömään ja kokoustamaan. Päästämme teidät kotimatkalle noin kello 14.15 aikoihin.

            Tapaamisen tavoitteemme on vaihtaa hyväksi havaittuja käytänteitä ja rikastuttaa toisiamme.  Kuulemme eteläkarjalaisten  luomasta osaamistarvekartoituksen mallista ja täydennyskoulutussuunnitelmasta sekä esimieskoulutuksesta. Me kerromme puolestamme ainakin tvt-taitojen jakamisesta ja kehittäjäopettajatoiminnasta täällä Keski-Karjalassa.

            Saamme näillä näkymin mukaan myös muutamia alueemme kansan- ja kansalaisopistojen työntekijöitä.

            Iloisiin tapaamisiin Kiteellä!


            terveisin Anu












            maanantai 18. huhtikuuta 2016

            Oppimisen arviointi tieto- ja viestintätekniikan avulla

            Uudessa opetussuunnitelmassa meille yksi iso uudistus tulee olemaan arviointi.  Osaava tarjoaa nyt apua ja keinoja arvioinnin uudistamiseen nimenomaan tieto- ja viestintätekniikkaa käyttäen.


            Keskiviikkona 20.4.2016 kello 15.30-18.30 kokoonnumme Kiteen lukion atk-luokkaan etsimään uusia keinoja arviointiin.  Mukaan mahtuu vielä!


            Olette lämpimästi tervetulleet!


            Ystävällisin terveisin Anu

            keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

            TARINANKERRONTAA MOBIILILAITTEILLA

            Vielä voit tulla mukaan tämäniltaiseen koulutukseemme Kiteen lukion luokkaan 34.


            Koulutuksessa opitaan käyttämään erilaisia mobiilisovelluksia joita voidaan hyödyntää monipuolisesti opetuksen, tarinankerronnan, suunnittelun ja havainnoinnin dokumentoinnin, koostamisen ja julkaisun työvälineenä.  Sovellukset, joihin tutustumme: mm. Bookcreator, Storehouse, Adobe Voice.


            Tule mukaan!


            terkuin Anu



            maanantai 14. maaliskuuta 2016

            Kehittäjäopettajien kokoontuminen siirtyy tiistaihin 22.3.

            Voi hyvänen aika.  Nyt taitaa olla meillä epidemia ja ennätys koulutusaikojen siirtämisessä. 


            Keskiviikoksi kaavailtu kehittäjäopettajien kokoontuminen siirtyy vetäjän sairastumisen takia tiistaihin 22.3.2016 kello 15.30-17.30.  Toivottavasti kaikki pääsevät silloin mukaan - ainakin mahdollisimman moni.


            terkuin Anu

            Jumppa on tänään peruttu

            Hei,


            Arppen yläkoulun salissa pidettävä viikottainen jumppa on peruttu tänään 14.3.2016 ohjaajan sairastumisen vuoksi.


            Toivottavasti ensi viikolla pääsemme jatkamaan!


            terv, Anu

            torstai 3. maaliskuuta 2016

            Lämmin kiitos!

            Saimme hyviä uutisia: Osaava-hankkeen toiminta Keski-Karjalassa saa jatkua 2.6.2017 saakka.


            Oli hauskaa huomata, miten moni odotti  tätä päätöstä.  Viesti kiiri nopeasti ja ilahtuneita kommentteja halausten kera kuului käytäviltä ja sateli sähköpostiini.  Se kertoo että tämä hanke on tärkeä meille kaikille.


            Työ on jo vauhdissa.  Olemme pitäneet ensimmäisen ohjausryhmän kokouksen ja olen saanut valtuudet ja evästykset ensi lukuvuoden suunnitteluun.  Totesimme, että tähän kevääseen emme enää entisten lisäksi paljonkaan uutta järjestä vaan säästämme resursseja ensi syksyyn.  Silloin olemme saaneet opetussuunnitelmat kuntoon ja meillä on motivaatio korkealla ja voimavaroja paneutua uuden omaksumiseen.  Syksyn ohjelma on luvassa alustavana jo toukokuun puolivälissä.


            Kiitämme lämpimästi Itä-Suomen Aluehallintovirastoa!


            Terveisin Anu

            perjantai 26. helmikuuta 2016

            Oppimisen arviointi tieto- ja viestintätekniikan avulla siirtyy

            Talven flunssat, mahataudit ja loman valmistelut - vai mikä lienee sotkenut meidän ensi keskiviikkoon suunnitellun koulutuksen.  Todella tarpeelliseen ja hyvään koulutukseen ilmoittautui vain kourallinen väkeä ja pisteeksi i:n päälle kouluttajakin sairastui.  Niinpä me siirrämme illan suosiolla keskiviikkoon 20.4.2016 kello 15.30-18.30 Kiteen lukiolla pidettäväksi. 


            Tervetuloa mukaan silloin isolla porukalla.  Tuolloin on vielä kevättä jäljellä ja monenlaisia testejä, kokeita ja muita arviointikeinoja tarvitaan.  Koulutusillassa opimme useita näppäriä sähköisen arvioinnin tapoja.  Ilmoittautumiset minulle sähköpostilla osoitteeseen anu.mikkonen(at)kitee.fi.


            Levollista lomaa kaikille toivotellen!


            Anu

            tiistai 23. helmikuuta 2016

            Maanantain 29.2.2016 jumppa on peruttu

            Hyvin harvoin jumppa perutaan, mutta nyt tulevana maanantaina 29.2.2016 klo 15.15-16.15 jumppaa ei voida järjestää.  Seuraava viikko onkin sitten lomaviikko, joten seuraava kokoontuminen on ma 14.3.2016.


            Maanantaiset työhyvinvointia reippaasti lisäävät liikunnat toimivat meillä jo vakiintuneesti ja siellä käy mukavasti väkeä.  Nyt minulta kyseltiin, voivatko varhaiskasvatuksen työntekijät tulla mukaan ja vastaus on: ilman muuta!!  Tervetuloa loman jälkeen kaikki paljon kiiteltyihin, monipuolisiin liikuntatuokioihin.


            Terkuin Anu

            maanantai 22. helmikuuta 2016

            OPPIMISEN ARVIOINTI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN AVULLA

            Nyt on hyvä koulutus jäämässä monen muun touhun alle!  Me kaikki tarvitsemme uudenlaisia arvioinnin välineitä.  Nyt on mahdollisuus ottaa sähköiset arvioinnin välineet käyttöön - tai vaikka yksi uusi!
            - ilmoittaudu kiireesti sähköpostilla os. anu.mikkonen (at) kitee.fi
            - ke 2.3.2016 kello 15.30-18.30 Kiteen lukion atk-luokassa
            - kouluttajana Pekka Ranta, Aducate


            Tutustutaan erilaisiin sähköisen arvioinnin tapoihin. Arvioinnissa voidaan - hyödyntää oppilaiden omia laitteita, pilvipalveluja tai oppimisympäristöjen työkaluja. Kuinka arviointi muuttuu kun siirrytään paperikokeesta sähkoiseen kokeeseen? Koulutuksen tavoitteena on tutustua erilaisiin tapoihin tehdä opitun arviointia uudenlaisessa toimintaympäristöössä. Opettajat saavat tutustua erilaisiin tapoihin toteuttaa sähkoistä arviointia ja voivat valita niistä itselleen parhaiten sopivia työikaluja ja menetelmiä.

            maanantai 15. helmikuuta 2016

            KiVa taemppauksen materiaalit

            Meillä oli antoisa koulutusilta kiusaamisen vastaisen toiminnan kehittämisestä.  Päällekkäisyyksien takia iltaan eivät päässeet kaikki, joiden työhön KiVa-asiat kuuluvat.  Jos sinulle kävi niin, voit pyytää minulta illan materiaalit käyttöösi.

            Tsemppiä kevääseen.

            Toivoo Anu

            torstai 28. tammikuuta 2016

            KiVaa tiedossa

            Vielä mahtuu osallistujia KiVa-tsemppaukseen torstaina 4.2. kello 15.30-18.30.  Koulutus on tarkoitettu erityisesti niille, jotka vastaavat kouluilla KiVa-ohjelman vetämisestä, mutta myös kaikille muille kiusaamisen vastaisesta toiminnasta kiinnostuneille. 

            Tarkoituksemme on illan aikana vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja hyviä käytänteitä ja antaa vertaistukea toisillemme.  Kouluttajamme Mari Voutilainen toimii itsekin opettajana Kymäojan koululla ja nostaa omasta arjestaan KiVa- toiminnan ytimiä.  Tutustumme myös KiVa-materiaaleihin ja peleihin illan aikana. 

            Vielä ehdit ilmoittautua.  Voit myös halutessasi laittaa kouluttajallemme kysymyksiä ja toiveita esille nostettavista asioista.  Koulutuspaikkana on Kiteen lukion luokka 34.

            Tervetuloa mukaan!

            terv. Anu

            tiistai 12. tammikuuta 2016

            Videot opetuksessa


            - ilmoittaudu sähköpostilla 21.1. mennessä os. anu.mikkonen (at) kitee.fi
            - to 28.1.2016 kello 15.30-18.30 Kiteen lukiolla luokassa 34

            - kouluttajana Pekka Ranta, Aducate

            • tutustutaan videoiden käyttöön opetuksessa, prosessikäsikirjoittamiseen helppona menetelmänä oppilaiden tekemien videoiden käsikirjoittamisessa, videoiden tekoon oppilaiden omilla puhelimilla sekä harjoitellaan videoiden editointia iMovie -ohjelmalla iPadilla.
            • ilmoittautumisia on tullut jo mukavasti, mutta vielä mahdut mukaan!

             

            Arppen koululla jumpat maanantaisin kello 15.15-16.15


            Kevään jumppien ohjelma on tässä.  Tervetuloa mukaan!  Vetäjänä Henna Hirvonen.
            11.1.         Kahvakuula (Henna)

            18.1.         Kahvakuula (Henna)

            25.1.         Kehonpainoharjoittelu (Henna)

            1.2.           Toiminnallinen kuntopiiri (Henna)

            8.2.           Toiminnallinen kuntopiiri (Henna)

            15.2.         Villasukkajumppa (Henna)

            22.2.         Villasukkajumppa (Henna)

            29.2.         Soca-tanssi (Henna)

            7.3.           TALVILOMA

            14.3.         Combat Fitness (Henna)

            21.3.         Kuminauhajumppa (Henna)

            4.4.           Power (Henna)

            11.4.         Power (Henna)

            18.4.         Bodypump (Elina) TAI Kahvakuula (Henna)

            25.4.         Bodypump (Elina) TAI Kahvakuula (Henna)

            2.5.           Bodypump (Elina) TAI Toiminnallinen kuntopiiri (Henna)

            9.5.           Toiminnallinen kuntopiiri (Henna)

            16.5.         Kehonhuolto (Henna)

            torstai 7. tammikuuta 2016

            Sähköpostissasi on kevään koulutustiedote

            Tänään on lähtenyt oppilaitosten johtajille eteenpäin välitettäväksi tieto kevään uusista koulutuksista.  Toivottavasti koulutuskalenteri on päätynyt myös tulostettuna oppilaitosten ilmoitustauluille muistuttamaan Osaavan tuomista mahdollisuuksista uudistaa työtä.  Tarjolla on jälleen monenlaisia koulukohtaisia kehittämisprosesseja ja koulutuksia tvt-taidoista esiintymiseen. 


            Muistuttelen vielä, että koulutuksemme ovat avoimia kaikille koulussa työskenteleville - ei vain opettajille.  Ilahduttavasti ilmoittautumisia on jo tullutkin tämän päivän aikana. 


            Pirtsakkaa alkanutta vuotta!  Annan mielelläni lisätietoja koulutuksista.


            Toivoo Anu, 040 105 2105

            perjantai 18. joulukuuta 2015

            Hyvää lomaa!


            Tammikuun alussa lähetän koulujen johtajien kautta lisää tietoa kevään koulutuksista.  Tapaamme maanantaina 11.1.2016 kehittäjäopettajien kanssa - siitä kevät käynnistyykin vilkkaana.  

            Toivon kaikille oikein hyvää joulun aikaa ja virkistävää ja levollista lomaa!  

            Terveisin Anu

            maanantai 14. joulukuuta 2015

            Kevään koulutuskalenteri on nyt julkaistu

            Saat taas poimia monta uutta päivämäärää Osaavan koulutuksia uuden vuoden kalenteriisi juuri julkaistulta alasivultamme.  

            Painotumme alkavana vuonna selkeästi tieto- ja viestintätekniikan koulutuksiin.  Niitä on sekä kouluilla pyörivinä oman väen vetäminä tuokioina, että Aducatelta hankittuina iltakoulutuksina.  Tvt on meille suuri haaste ja  Osaava tarjoaa siihen tukensa.  Uusien opetussuunnitelmien vaatimat tvt-taidot tulevat ajan tasalle vain sitkeällä työllä ja leikkimielisen kokeilevalla asenteella.  

            Keväällä meitä työllistää opetussuunnitelmatyö ja se näkyy kalenterissamme kehittäjäopettajien ja aine- ja luokkatasoryhmien kokoontumisina.  Muutakin tärkeää ja mielenkiintoista löydät kevään 2016 koulutuskalenterista.  Käy tutustumassa ja tule mukaan.  

            Levollista jouluaikaa!

            terveisin Anu


            tiistai 1. joulukuuta 2015

            Jotain uutta, jotain vanhaa...

            Jotain uutta joulukuussa: suuri toive uudesta rahoituksesta!  Olemme katsoneet eteenpäin ja pohtineet, miten kaikki tämä hyvä voisi jatkua.  Tätä tulta emme sammuta.  Emme voi jättää luotuja verkostoja ja toiminnan rakenteita elämään omaa elämäänsä.  Siihen meillä ei ole varaa.  Keski-Karjalan opettajien täydennyskoulutus tarvitsee edelleen organisointia ja resurssointia.  Olemme hakemassa uutta rahoitusta toiminnan vakiinnuttamiseen ja vielä entisestään parantamiseen. 

            Jotain vanhaa joulukuussa: katsaus päättyvän hankkeen toimintaan.  Vaikka meillä on ollut kuluneena vuonna todella suuria ja opetushenkilöstöä (ilta)työllistäviä haasteita, olemme jaksaneet kouluttautua oikein hyvin.  Koulutuksiin osallistuneiden määrät eivät putoa kovinkaan paljoa aiemmasta vuodesta.  Siitä kiitos jokaiselle!

            Viimeiset koulutukset ovat tällä ja ensi viikolla.  Rääkkylän koodikouluihin voi vielä muutama ilmoittautua!

            Iloa ansaitun loman odotukseen!

            toivoo Anu

            maanantai 2. marraskuuta 2015

            Koodikouluihin mahtuu vielä

            Meillä on toteutumassa kolme samansisältöistä koodikoulua Keski-Karjalassa. Ensimmäinen ryhmä kokoontuu Kesälahdella 18.11. klo 15.30-18.30 Pyhäjärvitalon atk-luokassa.  Välipalaa on tarjolla klo 15-15.30 yläkoulun opettajien huoneessa.

            Kiteen ryhmä on peruttu osallistujapulan takia.  Sen sijaan Rääkkylä on tilannut koko henkilöstölleen kaksi koodikouluryhmää.  Niihin molempiin voi mennä mukaan osallistujia muista Keski-Karjalan kunnista.  Rääkkylässä Anne Karhapää kouluttaa kolupäivän aikana torstaina 10.12. kello 9-12 ja 12.30-15.30 yläkoulun atk-luokassa 206.

            Koodikoulua suositellaan ihan jokaiselle opettajalle.



            Kaikki kolme koulutusta ovat samalla sisällöllä:
            ◦ Tietokoneen toimintaan tutustuttaminen, koodaamisen perusteet
            ◦ Ohjelmistot, oppimisympäristöt. Tutustutaan Scratch tai Turtle Roy -ympäristöön.
            ◦ iPadeilla mahdollisuus käyttää Hopscotch
            ◦ Koodaustunti -konsepti (Hour of Code)
            Valmiudet oman koodaustunnin suunnitteluun ja toteutukseen
            ◦ Ongelmanratkaisutehtävien tekeminen yksinkertaisten esimerkkien kautta,
            ◦ verkossa saatavilla olevat taustamateriaalit ja muut koodausopetuksen resurssit
            ◦ Integrointi eri oppiaineisiin, opetussuunnitelman linjaukset
            ◦ Tutustutaan verkossa oleviin koodikouluresursseihin, verkkosivustoihin ja osaajaverkostoihin


            Ohjelmointi integroituu myös keskeisesti uuteen opetussuunnitelmaan.
            Koulutuksessa havainnollistetaan, miten lapset ja nuoret voivat helpolla tavalla tutustua ohjelmoinnin alkeisiin ja logiikkaan. Koulutuksessa opitaan käyttämään ja soveltamaan itseohjautuvia opetusohjelmia ja menetelmiä, joita voidaan soveltaa tietokoneohjelmilla, verkkoselaimen avulla, tableteilla tai älypuhelimilla.

            Kouluttajana kaikissa kolmessa ryhmässä: Anne Karhapää Aducatelta.

            Vielä ehdit ilmoittautua sähköpostilla os. anu.mikkonen@kitee.fi 
            terv. Anu